Turussa Yliopistonkadulla liikettään pitävä Vaatturi Eklund on itselleni erinomaisen kiinnostava haastateltava (ja siksi kysymyslista, ja sitä myötä jakso venyi tavallista pidemmäksi – sorry, not sorry). Vaatturimestarilta edellytettävän pätevyyden ja vaatturikokemuksen lisäksi, Sami Eklundilla on vankka kokemus miesten vaatetuksesta. Merkittävimpinä merkkipaaluina uralla voidaan pitää pitkää uraa Stockmannin miesten vaatetuksen parissa, mm. mittamestarin ja ostajan rooleissa, sekä legendaarisen Feren luotsaamista ennen siirtymistä nykyiseen päätoimiseen vaatturin työhön Turussa.
Laaja kokemus, sekä nöyrä suhtautuminen alaan ja uuden oppimiseen tekevät Samista ainakin itselleni todellisen esikuvan ja luontaisen mentorin, jonka puoleen on aina voinut kääntyä niiden tyhmienkin kysymysten kanssa. Samin aito kutsumus ammattiin on toisinaan jopa niin tarttuvaa että itsekin alkaa harkitsemaan uraa käsityöläisenä. Jos sellainen päivä joskus koittaa, että kärsivällisyyteni neulan ja langan kanssa ylittää oman käsityskykyni, tietäisin kenen oppiin pyrkiä.
Käsityöalalle tyypillistä on tekemällä oppiminen – napinläpien ompelua voi opetella aikansa kirjoista lukemalla, mutta hyväksi ompelijaksi oppii vain ompelemalla. Itse vaatturin työ on monipuolinen käsityöammatti, joka vaatii silmää, tyylitajua ja taitavaa otetta sekä leikkaamiseen, prässäämiseen, muotoiluun, että ompeluun ja viimeistelyyn. Vaatturi voi olla taitava ja tuntea alan hyvin – valmista hänestä ei tule koskaan.
Vaatturimestarin ohjauksessa on valmistunut jo ensimmäinen “kisälli”, entinen kollegani ja Herrainpukimon korjausompelusta vastaava Tarja Suominen. Vaatturimestarille itselleen ohjaaminen tuottaa lähinnä lisää työtä, mutta toisaalta ammattitaidon jakaminen on edellytys alan jatkuvuudelle.
Mitä ihmettä ne vaatturit sitten oikein tekee, kenelle ja miten?
